perjantai 15. helmikuuta 2013

Ell pulinaa

Monet miettivät ennen koiran ostoa sekä ostohintaa että kaikkia tulevia kuluja. Eläinlääkäri on iso menoerä, joka kaiken lisäksi tulee yleensä aina yllättäen. Lisäksi rokotukset ja madotukset maksavat. Ajattelin vähän valoittaa tähän mitä meillä on mennyt vajaassa kahdessa vuodessa lääkärikuluihin. Renttu kävi eilen tehostusrokotuksessa ja kaivoin siinä samalla kaikki eläinlääkärikuitit esille.

Alma:

Ensimmäinen rokotus ja tehoste   112€
Maitoyläkulmurien poisto             78€
"Kennelyskä"                               180€
1v. rokotus                                  62€
Päivystys, "lievä myrkytys"           38€

Rentun ell kulut ovat vasta olleet nuo ensimmäiset rokotukset.



Nuo heittomerkeissä olevat selitykset eivät ole virallisia diagnooseja. Tässä on kirjoitus viime toukokuulta. Almalla on vakuutus ja meidän oli tarkoitus hakea rahaa sieltä kautta (30€) takaisin, mutta kaiken muun keskellä se jäi. Se oli täysin omaa tyhmyyttä ja jatkossa tuollaisten asioiden kanssa pitää olla heti asialla.. Onneksi sen jälkeen on ollut vain toinen yllättävä lääkärikäynti, joka oli viime marraskuussa. Siitä en kirjoittanut tänne blogin puolelle. Illalla ulkoilun jälkeen koira oksensi sisälle rajusti, jonka jälkeen jäi velttona makaamaan. Menin aivan paniikkiin, kun ikenet olivat vitivalkoiset ja koira aivan löysä. Uikutti vain hiljaa. Ajoimme tukka putkella naapuripaikkakunnalle päivystävälle. Automatkankin aikana Alma vaan makasi löysänä sylissäni ja ajattelin jo että koira kuolee. En ollut ikinä nähnyt sitä sellaisena. Perille päästyämme jouduimme hetken odottamaan elliä ja siinä pihalla sitten Alma jo vähän virkistyi tutkiessaan uusia hajuja. Lääkärin tutkimuksiin päästyämme Alma oli jo piristynyt ja kävellä tepsutti rauhallisesti. Ell oli kyllä maailman tylyin ihminen ja emme tienneet oikein olisiko pitänyt itkeä vai nauraa hänen käytökselleen. Kysyessämme mm. että mitä teemme jos koira menee uudestaan huonoon kuntoon yön aikana, niin vastaus oli tältä vanhemmalta naiselta "Hei haloo! Se jo oksensi kaiken ulos. Se mitään enää mene huonoon kuntoon". "Öh, noh.. Selvä."

Toisaalta on varmaan hyvä, että on kova ja realisti tuollaisessa työssä, mutta rajansa kaikella. Emme loppujen lopuksi keksineet muuta kuin, että Alma saattoi saada myrkytyksen käyneistä pihlajanmarjoista. Alma oli syönyt niitä marjoja maasta ennen lumen tuloa. Sitten lumi oli maassa pari viikkoa jonka jälkeen suli pois paljastaen marjat uudestaan. Ehkäpä ne siinä ajassa olivat muuttuneet noin häjyiksi? Kuitenkin sen jälkeen emme päästäneet Almaa enää hetkeksikään pihlajoiden alle ennen kuin lumi tuli pysyvästi maahan.



Kuvituksena Rentun lumikuvia.

12 kommenttia:

  1. Maksaahan se koiran pitäminen, sehän nyt on aivan selvää. Meillä ei ole Ossille vakuutusta ja kohtalaisen terve koira tuo on ollutkin. Sen allergian aiheuttamia tassutulehduksia rokotusten lisäksi. Itse en ole jaksanut edes laskea mitä ELL on kustantanut. Ehkä viitisensataa rokotusten lisäksi. Renttu se on soma, kun se on vielä niin vauvelimainen:) Terveisiä M-L ja Ossi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei meilläkään raha paina koirien kanssa. Jos rahan kanssa olisi ongelmaa, niin silloin miettiä voiko koiraa ottaa. Meillä on nuo kaikki kuitit tallessa, koska emäntä on sellainen hamsteri. ;) Renttu kiittää ja kuittaa!

      Poista
  2. Meillä kaikki koirat on vakuutettu IF:ssä. Edellinen kaksikko sairasti sen verran paljon, että vakuutusmaksut tuli maksettua moneen kertaan takaisin. Varmaan maksoivat ns. etukäteen jopa Rillan ja Pepin vakuutusmaksut.

    Ihan kamala tuo myrkytystapaus Alman kanssa!! Ja entäs se Elli!?! Hirvee akka!!

    Meillä on myös valitettavasti huonoja kokemuksia kaupungin ell.päivystäjistä. On siellä toki ollut monia hyviäkin tyyppejä, mutta luvattoman monta pöllöpäätä on joukkoon sattunut. Päivystykseen soittaessa/mentäessä on kuitenkin yleensä joku aika vakava äkillinen juttu kyseessä ja omistaja siitä johtuen huolissaan ja herkillä. Siinä tilassa ei hirveästi jaksaisi kuunnella mitään v***lua, etenkään eläinlääkäriltä. Huoh.

    Renttu on niiiiin söpö! Mä en kestä! Haluan ottaa syliin ja suukottaa! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tunnistin heti tuon naisen samaksi, jota manasin tuossa toukokuun päivityksessä, kun Alma edellisen kerran sairasti. Todettiin isännän kanssa, että ei mennä hänelle kuin äärimmäisessä hädässä ja silloinkin yritetään löytää toinen vaihtoehto. Ymmärrän, että ellien erikoisosaaminen on eläimet, mutta asiakaspalveluammatissa hekin ovat..

      Renttu on jo noista kuvista kasvanut valtavasti. Mutta vielä Retales mahtuu syliin. ;)

      Poista
  3. Aivan riamullisia noi lumikuvat. Meil ei oo vakuutuksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lumikuvia voisi katsella vaikka joka päivä!

      Poista
  4. Ei ole Nellillä vakuutusta. Sitä kyselin mutta koska Nelli on vahinkopentu kennelistä (eivät oikein tienneet kenet olisivat papereihin isäksi laittaneet...) ja siten edullinen ostohinnaltaan niin maksimikorvaus olisi aina ollut ostohinta. Ajattelin että antaa olla. Kaikkeni kuitenkin teen koiran terveyden ja hengen eteen. Kuten selvästi tekin.

    Mitenköhän minä reagoisin tuollaiseen veemäiseen eläinlääkäriin - alkaa kun tuo kieli terävöitymään mitä enemmän ikää tulee ("sitä saa mitä tilaa").

    Rentun lumikuvat ovat ihania.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huh! Olin lukenutkin ettei Nelli ole rekisteröity, mutta että siellä kennelin päässä on ollut tuollainen sekaannus. Hassua, olisin luullut silti että koiran kuin koiran saa vakuuttaa. :/

      Me molemmat olemme todella joustavia ihmisiä ja tiedostan että annetaan välillä liiankin helposti periksi.. Mutta uskon että tuonkin ellin tapauksessa sen edestään löytää minkä taakse jättää.

      Poista
  5. Kyllä tuo koiranpito on kallista puuhaa, kun sitä oikein ryhtyy laskemaan. Mutta ei näitä koiranomistajan iloja voi rahassa mitata, kuten hyvin tiedämme!:)

    Meillä taitaa olla lähitulevaisuudessa tiedossa enemmältikin eläinlääkärikuluja, mutta palaamme aiheeseen tarkemmin blogissamme, kun se on ajankohtaista. Siihen asti: nautitaan koirien tuomasta ilosta!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, paljon rapsuja Mirkulle ja toivottavasti kaikki on hyvin! <3

      Poista
  6. Raisalla on, mutta Elmerillä ei. Viisastuneena sitten otimme Raisalle vakuutuksen. Meidän tuurilla Neitiä ollaan vaan käytetty perusrokotuksilla ja silä- ja selkätutkimuksissa.

    Onpa ollu kamala akka se elli. Voi herranpieksut! Mun kissan kohdalla kans oli melekosta saikkaamista ellin kanssa. Kissa oli ripuloinu sen viisi päivää ja vähä verta ulosteessa. Kissa oli vielä alta puoli vuotias. Elli vähätelli kissan kuntoa vaikka se ei ees nähny kissaa, puhuttiin puhelimessa. Pari päivää kahtelin ja sain sitten lääkkeet kissalle. Kissa oli todella sairas jo siinä vaiheessa, mutta eivät ees ottaneet vastaan sitä. Todettiin tylysti,että tämmöstä se on eläinten kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huh! Kamalaa törmätä säännöllisesti huonoihin kokemuksiin veemäisistä eläinlääkäreistä.. Onko se niin raskas ammatti, että vetää ihmiset ihan piippuun vai onko se sellainen ala, joka vetää puoleensa kummallisia persoonallisuuksia? Tiedä häntä.

      Poista