torstai 8. marraskuuta 2012

Mäyräkoira hihnassa

Alman pentupanta
Alma päälle 1½v. kulkee hihnassa suhteellisen nätisti. Suhteellisen nätisti on aika ympäri pyöreästi sanottu. Sanotaanko nyt sitten niin, että vielä on tehtävä töitä mutta olemme jo reippaasti voiton puolella. Aloitimme mäyrämakkaran hihnaopettelun pentupannalla ja noin metrin mittaisella naruhihnalla. Ensimmäiset lenkityskerrat olivat todella hupaisia. Alma saattoi rynnätä niin pitkälle kuin naru riitti ja alkaa sen jälkeen riehumaan. Vastaavasti saattoi käydä myös niin että koira yritti juurtua istuaaltaan maahan kiinni eikä meinnannut liikkua senttiäkään. Ihminen voi kuvitella että totta kai nyt koira tietää miten hihnassa kuljetaan. Mutta mistä ihmeestä koira sen tietäisi? Pitää mennä koiran pään sisälle. Pentu ei edes ymmärrä mikä panta on ja miksi se häiritsee kaulassa. Saati sitten että siihen liitetään naru ja ihmiset lähtevät marssimaan jonnekin suuntaan ulkona. Jo yksinään se ulkomaailma on täynnä ihmeellistä ja kummallista. Kaiken kuultavan, haistettavan, maistettavan ja katsottavan lisäksi ihmiset mölisevät jotakin kielellä jota et ymmärrä. Käskyjä? Koiranpennulla on siinä vaiheessa jo parempaa tekemistä kuten tutustua kävyn pureskeluun.

Pentupanta ja murhaavalla ilmeellä maustettu täysikasvuinen mäyräkoira. 
Hihnassa kävely on siitä hassu juttu, että jokaisen koiran ja lenkittäjän pitäisi se osata, mutta se tuottaa suhteettoman paljon ongelmia. Kokeile kartoittaa tuttavapiirissäsi kuinka moni on täysin tyytyväinen koiransa käyttäytymiseen eri tilanteissa lenkillä. Väitän että aika harvassa ovat ne jotka sanovat kaiken sujuvan täydellisesti. Mutta onneksi ei kaiken tässä maailmassa pidäkään olla täydellistä varsinkin kun kyseessä elävät olennot. Pääasia on, että lenkillä kaikki sujuisi omistajan, koiran että ulkopuolisten puolesta turvallisesti.

Y-valjaat ja naruhihna.
Päästyämme asiassa eteenpäin ostimme kotimaiset Jokke Y-valjaat. Kasvattajamme varoitteli aikoinaan ettemme liian aikaisin aloita valjaiden käyttöä. Jos koira ei vielä osaa kulkea vetämättä, voivat valjaat painaa vasta kehittyvän rinnan aivan lyttyyn. Siinä vaiheessa meidän mielestä Alma ei enää vetänyt niin paljoa, mutta nyt jälkeen päin voi sanoa että kyllä se veti. Valjaat helpottivat naruhihnan käyttöä. Hihnan lukko jäi koiran selän päälle, kun taas pentupannan kanssa se roikkui aina kaulan alapuolella. Tästä syystä naruhihnakin seikkaili aina koiran tassuissa aina välillä kinttuihin sotkeentuen. Tosin tästä johtuen Alma on edelleenkin taitava tyttö myös itse selvittämään pikkukietoutumiset.


Haaveenani oli, että ostamme fleksin siinä vaiheessa kun kulkeminen naruhihnassa onnistuu täysin vetämättä. Ostimme fleksin viime keväänä, kun Alma oli vuoden. Koira oli juuri alkanut kulkemaan suht järkevätsi naruhihnassa (tosin veti edelleen päivästä ja tuulen suunnasta riippuen) ja vähän mietinkin että miksi haluamme siirtyä fleksiin. Fleksi kuitenkin ostettiin, koska Almalla oli alkanut ilmetä riistavietin heräämistä eikä sitä voinut enää pitää vapaana. Taajamassa pyörätien varressa nuohotessa naruhihna oli vielä täysin käytännöllinen, mutta maalla sen käytöstä ei tullut yhtään mitään. Alun perin ajatus olikin, että kaupungissa käytetään naruhihnaa ja vapaalla taas fleksiä. Kuitenkin siinä kävi loppujen lopuksi niin, että fleksi on nykyään aina käytössä.

Koulutimme Almaa kulkemaan hihnassa periaattella, että jos koira vetää niin ihminen pysähtyy. Matkaa jatketaan, kun koira on omatoimisesti löysännyt hihnan. Tämä kuulostaa niin yksinkertaiselta, mutta on todellisuudessa niin raastavaa. Varsinkin, kun koulutettavana on luupäinen maastonakki ja kouluttajina kaksi helposti tulistuvaa ihmistä. Kyllä siinä riitti yhteen vuoteen niin paljon hermoromahduksia ja parisen kappaletta raikuvaa riitaa ihmisten välillä ennen kuin mäyräkoira suvaitsi näyttää yhteistyön merkkejä. Se lopullinen ratkaiseva asia taisi olla koiran kypsyminen ja pari viikkoa vietetty loma koirahoitajilla. Emäntä ja isäntä lähtivät reissuun jättäen jälkeensä tiukat kirjalliset ohjeet ja peläten silti koiran muuttuvan poissaoloaikana täysin riiviöksi. Omistajista pidetyn loman jälkeen Alma osasi kuitenkin kulkea hihnassa niin nätisti että oksat pois! Ehkäpä teki myös hyvää nollata molemmin puolin.

Fleksi ja Hurtan puolikuristava panta.
Alma kulkee aina lenkkeilijän vasemmalla puolella tien laidassa. Mäyräkoira ei saa kulkea ihmisen takana. ;) Kun Alma oli oppinut kulkemaan vetämättä, aloitti se selän takana nyyväily-vaiheen. Koko lenkki saatettiin kulkea niin, että mäyräkoira haisteli, maisteli, merkkaili ja tepsutti ihmisen selän takana. Emäntä teki tälle stopin ilmoittamalla, että koiran kuuluu kulkea ihmisen edessä. Eihän siitä tule mitään kun koko ajan pitäisi joko ihmisen kulkea takaperin tai vastaavasti antaa koiran puuhata selän takana aivan mitä sattuu. Voi kuulostaa karulta, mutta me teimme yksinkertaisesti niin että koiran ollessa vierellä laitoimme fleksin lukkoon ja marssimme menemään. Almalla ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin tepsuttaa vierellä tai ottaa pikkaisen matkaa ihmisen edelle. Kun se meni noin reilun metrin päähän edelle ja tepsutti näin ihmisen mielestä ihannekohdassa sille huikittiin kehuja. Jos Alma pysähtyi jonkun hajun kohdalle, pysähtyi ihminen sen rinnalle ja sitten taas jatkettiin yhtä matkaa eteen päin. Aluksi Alma yritti vastustaa ja lyödä jarruja pohjaan, mutta kun ei ollut muuta vaihtoehtoa niin sen oli seurattava rinnalla.

Pannan metalliplätkä, josta selviää omistajien puhelinnumerot.
Nykyisin meillä sujuu lenkkeily siis alkua lainatakseni suhteellisen nätisti. :) Alma lenkkeilee mielellään ja iloisesti. Metsästysharjoittelun ja uimisen myötä se on siitä harvinainen mäyräkoira, että sää kuin sää kelpaa. Selän takana nyyväily ja vetäminen on voitettu. Fleksiä käyttäessämme pyrimme siihen, että ohjaisimme koiraa sanallisesti ja lukituspainiketta joutuisi käyttämään mahdollisimman vähän. Nykyisin Alma vetää fleksissä, jos a) olemme kotipihassa joka nykyisin Alman mielestä tarkoittaa loistavaa leikkiaikaa b) Almalle iskee vaellusmoodi ja se töpsöttää ajatuksissaan liian kovaa c) selän takana tulee koira ja Alma alkaa hermoilemaan d) olemme koirapuiston pienellä hiekkaparkkiksella menossa puistoon. Jos Alma töpsöttää koko fleksin narun pihalle ja naru töppää, ihminen pysähtyy. Sitten Alman on viipymättä tultava koko matka takaisin ihmisen jalkoihin ja matkaa jatketaan, kun lupa tulee. Tämä on toiminut. Välillä on tietysti päiviä, kun ei menekään niin hyvin ja sitten on taas niitä kun menee paremmin kuin hyvin. Toisten koirien ohitus sujuu hyvin. Myöskään pihassa haukkuvat koirat eivät haittaa. Eniten tällä hetkellä haittaa pimeä. Almalla on tietyt paikat heti kodin lähellä joissa se aina pimeän laskeuduttua säpsyy ja sekoilee. Näistä yritetään harjoitella positiivisen keinoin pois.

Yksi tärkeä käsky mitä olemme harjoitelleen pennusta lähtien on SEIS. Se tarkoittaa sitä, että Alma pysähtyy niille jaloilleen siihen paikkaan ja jää seisomaan siihen. Alun perin ajatuksena oli, että se on kätevää erityisesti näyttelyissä. Nykyisin se tuntuu mahdolliselta hengen pelastajalta. Toivon ettei koskaan tule sitä tilannetta, että näen Alman olevan juoksemassa esimerkiksi auton alle. Mutta jos näin käy niin toivon että SEIS-käsky olisi iskostunut niin lujaa koiran mieleen, että se voisi pelastaa sen. Komentoa käytetään aina, kun pysähdytään ennen tien ylitystä. Sitä pitäisi muistaa käyttää edelleen ihan odottamattomissakin paikoissa, mutta se aina vähän jää.

Jos meikäläiseltä mitään kysytään niin mieluusti kirmailisin ihan "luomuna" ja vapaana!

Näin meillä! Jos jokin kohta jäi askaruttamaan, niin kommentoi rohkeasti! Miten muilla sujuu koiran kanssa lenkkeily?

15 kommenttia:

  1. Daisy oppi hihnan salat nopeasti, koska kasvattajalla perheen lapset olivat jo vähän opettaneet... Fleksiä ei Daisyn kanssa ole juuri käytetty, mutta Cocon kanssa on tarkoituksena siirtyä siihen kun hihnassa mennään somasti.

    Meillä Daisy opetettiin pois vetämisestä niin, että kun koira veti niin talutttaja kääntyi toiseen suuntaan ja sinne mentiin hetki kunnes käännyttiin taas "oikeaan" suuntaan. Koira tajusi aika äkkiä, että vetämällä ei pääse yhtänä mihinkään. Se kyllä vaati hermoja, mutta ihme ja kumma minäkin jaksoin sitä kaksitoistavuotiaan innokuudella aina systemaattisesti tehdä. Nykyään neiti tepsuttaakin nätisti hihna sopivasti löysänä. Kyllä se vaiva kannatti ja kyllä kelpaa koiran kanssa tepsutella kaupungissakin kun ei se riuhdo juuri milloinkaan. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me ollaan kokeiltu tuota taktiikkaa isännän porukoilla asuvan Eddien kanssa. :) Päätettiin kuitenkin kouluttaa tällä pysähdystavalla siksi, että lenkkeilemme myös paljon isojen teiden varsilla ja se tuntui turvallisemmalta.

      Tuo Eppu tosiaan vetää aika tavalla lenkillä ja aina kun käy E:n ja A:n kanssa yhteislenkillä niin tajuaa miksi kannattaa taistella sen hihnakoulutuksen läpi. :D Mutta Edi on silti parasta lenkkiseuraa vaikkei olekaan hihnaprinssi. <3

      Poista
  2. Nelli on opetettu olemaan vetämättä samalla tavalla, opin se Tuire Kalmion kirjasta. Se kun tuli hankittua kun hankin ensimmäisen (mäyrä)koiran. Tosin kun Nelli saa nenukkaan hyvän hajun se vaihtaa todelliselle nelivedolle ja kuuloaisti häviää.

    Olen samaa mieltä tuosta perässä tulemisessa. Nelli kun söisi kaiken kadunvarresta syötäväksi kelpaavan ja myös kelpaamattoman niin on huomattavasti parempi että se on vieressä niin voin kytätä sen tekemisiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin olen tainnut ainakin selailla saman kirjan. :) Mäyräkoira osaa kyllä olla todella ketku, kun sen pään ottaa. Kun Alma alkoi löytämään kaikkea ällöä tien varsilta, niin se myös pian oppi salaamaan syömäpuuhansa. Koira mm. alkoi aina kääntämään runkoaan pään eteen, joten ei kunnolla nähnyt nuuskitaanko siellä vaan vai meneekö jotain suuhun. Sitten kun omistaja yritti kiertää näkemään niin koira käänsi itseään samaan aikaan. Lopulta tästä turhautunut omistaja hyökkäsi suupieleen "Nyt kyllä näytät! Varmana syöt siellä jotain!" niin vastassa oli mitä loukkaantunein mäyräkoiran mulkaisu "Minä?? Kuinka sä kehtaatkin epäillä! Tässä vaan YRITETÄÄN nuuskia kaikessa rauhassa."

      Poista
  3. Alma on edistynyt tosi hienosti!:)

    Mirkku on viime aikoina miihaillut ja vitkutellut emännän selän takana. Ei se siellä mitään töllöntöitä tee, mutta ärsyttävää se silti on. Eihän siinä mikään muu auta kuin ottaa hihna lyhyelle ja koira sivulle. Mirkulla on muutenkin nykyään ihmeellisiä "vaiheita", joten toivon myös tuon selän takana hiipimisen olevan yksi "vaihe".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Lämmittää kuulla kannustavia kommentteja, koska välillä on ollut usko koetuksella. :D Mäyräkoiralla tuntuu tosiaan olevan noita vaiheita läpi elämän..

      Poista
  4. Mukavaa että löysin blogisi =) Meille sntyi viikko sitten karheakarvainen mäyräkoiran-poika, jossa on isän puolelta (1/4) hieman kiinanharjakoiraa. En ole vielä meidän poikaa nähnyt muuten kuin huonolaatuisista tekstiviesti kuvista, mutta suloinen näyttää olevan! Lapset eivät tiedä pojasta mitään, poika saapuu meille jouluaattona =) Itse kutsun poikaa nimellä Tumnus, mutta ei varmaankaan tule olemaan sen oikea nimi, se päätetään sitten lasten kanssa =)

    Muta jään seurailemaan Alman blogia ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei ja tervetuloa lukemaan! :) Kuulostaapa jännältä yhdistelmältä harjakoira ja karkkari. Mielenkiintoista varmasti verrata koiran kasvaessa, että kuinka paljon sieltä tulee sitä kiinanharjakoiraa esiin vaikka mäyräkoira on jo tuolla suhteella hyvin hallitseva. IHANA yllätys lapsille! Veikkaan että teillä taitaa olla edessä todella lämmin joulu. :>

      Poista
  5. Minun pitäisi kanssa kirjoittaa oikein blogiposti tästä aiheesta, mutta lyhyesti: meillä oli Sintin kanssa aluksi tosi suuria vetämis- ja rähjäämisvaikeuksia, mutta olemme niistä päässeet voiton puolelle, vetämistä ja siksak-kävelyä tien laidasta toiseen ei enää tapahdy juuri koskaan, ja rähinääkin yhä harvemmin, melkein kaikki ohitukset sujuvat meillä nykyään hienosti. Täytyy sanoa että lenkeistä tuli mielettömän paljon mukavampia kun opittiin ymmärtämään toisiamme (tai lähinnä koira tottelemaan minun tahtoani).

    Positiivisin keinoin meilläkin ollaan edetty, namuilla ja kehuilla. Kokeilin erilaisia menetelmiä, myös tuota pysähdy-jos-koira-vetää mutta se ei toiminut tarpeeksi nopeasti ja ei sopinut minun luonteelleni eikä koiran veto-runsaudelle: lenkilläkin kuitenkin piti käydä, liikuntaa saada ja energiaa purettua. Myönnän välillä nykineeni refleksinomaisesti hihnasta vaikka tietoisesti tiedän ettei pitkäselkäisiä koiria saisi nykiä (ja voihan se vahingoittaa normaaliselkäistenkin niskoja).

    Nyt juuri pari viikkoa sitten löydettiin Sintille sopivat valjaat, melkein 2 vuotta etsittyämme. Aikomus on niitä alkaa pääsääntöisesti käyttämään, kunhan iho Sintillä ensin paranee. Odotan innolla sitä ettei hihna roiku Sintin tassuja sotkemassa ... niin, ja mwillä käytetään normaalia, ei-flexi hihnaa. Vanha mäyräkoirani oppi olemaan vetämättä vasta kun aikanaan hänelle flexi hankittiin, päinvastoin kuin kaikki koira-asiantuntijat sanovat. Ajattelin että se antoi Petralle juuri tarvittavan määrän vapautta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voih tuo siksak-kävely. Olin jo ihan unohtanut sen, koska Almalle se meni aika nopeaa ohitse, kunnes serkulleni tuli Donna lyhkäri. Siinäpä oli menoa ja meinikiä, kun yhteisfleksissä oleva mäyräkoirakaksikko syöksähteli hajun perässä tuonne ja sitten taas tänne. :D

      Hienosti olette päässet Sintin kanssa eteenpäin!

      Väitän muuten, että tuo sanomasi ajatus mäyräkoiran vapauden tarpeesta on aivan totta! Mäyräkoiran pirtaan ei sovi kiltisti vierellä tepsuttaminen ellei sitä olla saatu luulemaan että se on itse saanut valita sen. ;)

      Poista
  6. Vielä joku aika sitten menivät tosi sievästi, mutta johtuen Raisan vissiin toisesta murkkuiästä niin on ruennu uudestaan vetämään. Uros osaa kävellä sievästi, paitsi tavatessa toisia koiria. Mutta juuri tuolla pysähtely systeemillä olemme koirien kanssa oppineet hihnassa kulkemisen. Pitkää pinnaa ja paljon aikaa vaatii, mutta fiksuja ku nää meijän nakit on niin tietävät mitä se meinaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, juuri kun tuossa Mirkullekin vastasin että mäyräkoiralla niitä vaiheita tuntuu olevan vähän useampia. ;) Meillä täällä koira on kyllä kasvattanut pinnan ihan uusiin lukemiinsa.

      Poista
  7. Meillä pojat kävelevät rinta rinnan jommalla kummalla puolellani, silloin kun annan "vierellä, oma paikka"-komennon (pakkokin se on, muuten pitkät lenkit kestävät iäisyyden, jos meinaa mäyräkoirien vauhdissa mennä kun joka hiton korrelle pitäisi yksissä miehin käydä nostamassa jalkaa! :D), ja sitten kun sanon, "saa mennä", pääset juoksentelemaan tienvierustoille, nuuskuttelemaan ja merkkailemaan. Joskus etenevät näin pitkänkin matkan, mutta jos ilmenee jumittelua ja liiallista fiilistelyä, epämääräisiä syöksy-yrityksiä metsän uumeniin jänisjahtiin ja oravabongailuun, komennan ne taas vierelle tepsuttamaan, että homma etenee :)

    Aslan vetää välillä ja silloin koko karavaani pysähtyy heti. Yleensä kertamuistutus riittää teinille, että vetämistä ei katsota hyvällä (mutta kun saa jostakin saaliista vainun, mikään ei auta...Alphonsella sama juttu), tiellä puolelta toiselle venkslaaminen kuin juopuneet merimiehet kovassa merenkäynnissä, saa myös ihmisen verenpaineen nousemaan. Ihan eri juttunsa on se, jos ollaan jossakin metsätiellä, mutta siksak-menoa ei voi pyörätiellä harrastaa ja "omalle puolelle, reunaan", palauttaa yleensä pojat ruotuun. Yleensä. Ei aina, koska on olemassa tämä kuuluisa 'mäyräkoiramarginaali', joka sallii tietyn määrän venkoilua suuntaan ja toiseen ;)

    VastaaPoista
  8. Oo, saat tuon kuulostamaan niin pro-meiningiltä. :D Yritin eilen ulkoiluttaa Almaa ja Donnaa niin että kumpikin oli omassa hihnassaan.. Ei toiminut! Donna vastaa opettelee olemaan vetämättä ja silloin kun koko huomio keskittyi vierailija-Donnaan niin Alma alkoi huuhailemaan kaikkea ihan omaa. Tilaisuus tekee varkaan. ;)

    VastaaPoista
  9. Arvaas vaan huvikses, että kuinka kauan on treenattu tuota kävelyä nätisti ja hallitusti? :D Joo-o, joka päivä ja edelleen...eikä tarvita kuin yksi tien poikki juokseva orava ja kaaos on varma! :D Mutta, se hyvä puoli treenissä on, että pojat saa aika nopeasti palautettua ruotuun takas :)

    VastaaPoista