keskiviikko 14. marraskuuta 2012

Tunnustus

Kaikki elämäni koirat -blogin Annamari jakoi tunnustuksen.


1. Koska aloitit blogin?

Blogi perustettiin maaliskuussa 2011, kun saimme tiedon tulevasta pennusta.





2. Mistä kirjoitat blogissasi, mitä se käsittelee?

Kirjoitan mäyräkoira Alman elämästä. Välistä on käynyt mielessä kirjoittaa asian vierestäkin, mutta emäntä on saanut pidettyä itsensä ruodussa ja blogi on pysynyt koiramaailmassa.


3. Mikä tekee blogistasi erilaisen muihin blogeihin nähden?

Blogin teksti pyrkii olemaan humoristista asiaa unohtamatta. Emäntä harrastaa valokuvaamista ja yrittää täyttää blogia mahdollisimman laadukkaalla kuvamateriaalilla.



4. Mikä sai sinut aloittamaan kirjoittamisen?

Emäntä oli jo vuosia lukenut ns. muotiblogeja. Ennen omaa koiraa tietoa löytyi pääasiassa eri koirafoorumeilta. Oman koiran ollessa vihdoin tulossa päädyin lopulta KOIRABLOGIMAAILMAAN ja olin aivan hämmästynyt. Näin paljon mäykkyrakkaita ihmisiä! Näin paljon arvokasta faktaa tulevalle uudelle omistajalle! Ja näin iso vertaisympäristö! Vau! Miksen ollut aiemmin tänne eksynyt?! Myöhemmin lukeminen on laajentunut myös pariin muuhun muun rotuiseen koirablogiin.


Hei pliide mamma, pistä se kamera pois ja anna mun nukkuaaaaa!
5. Mitä haluaisit muuttaa blogissasi?

Haluaisin saada päivitystahdin tiheämmäksi. Tällä hetkellä postauksia tulee noin kerran kuussa, joka on monista lukijoista varmasti liian vähän. Lisäksi haluaisin täydellisyysnatseiluni alemmaksi eli rentoutta kirjoittamiseen. :)

Tunnustuksen saa kuka vaan napata eteen päin!

sunnuntai 11. marraskuuta 2012

Aamulenkillä

Perjantaiaamuna sää oli mitä parhain. Ulkona oli pikkupakkanen. Yön aikana oli satanut uusi ohuen ohut lumikerros ja talviaurinko paistoi kirkkaasti. Emäntä kävi nappaamassa kameran mukaansa lenkille.


Dumdi dum dum duu, loistava ilma!

Mäyräkoira tuntui nauttivan kuivasta asfaltista ja lumikerroksen päällä olevista uusista hajuista. Lenkki kuljettiin hartaan keskittyneesti. Muutkin koiranulkoiluttajat olivat tuntuneet huomanneen hienon sään ja saimme monta ohitusharjoitusta.


Alman karva oli tuona aamuna huipussaan. Iltapäivällä odottikin sitten edessä nypintä. Lähipuistosta löysimme kaadettuja mäntyjä. Emännän taskusta löytyi pussista (haisevia) tonnikalanameja joten Alma teki vähän turhankin innokkaasti tukilla kävely tasapainoharjoituksia.


Loppuun vielä kuva-arvoitus. Mistä tässä on kyse? Naapurimme ovat ristineet tämän tuulimatinsalopissaksi. Heidän westienarttunsa tekee aivan samoja merkkauspisuja eli toinen takakoipi nostetaan vatsaa vasten ja sitten huojuva kolmella jalalla tasapainoileva narttukoira tiristää puumerkkinsä. ;)

Lisää tällaisia rentouttavia aamuja!

torstai 8. marraskuuta 2012

Mäyräkoira hihnassa

Alman pentupanta
Alma päälle 1½v. kulkee hihnassa suhteellisen nätisti. Suhteellisen nätisti on aika ympäri pyöreästi sanottu. Sanotaanko nyt sitten niin, että vielä on tehtävä töitä mutta olemme jo reippaasti voiton puolella. Aloitimme mäyrämakkaran hihnaopettelun pentupannalla ja noin metrin mittaisella naruhihnalla. Ensimmäiset lenkityskerrat olivat todella hupaisia. Alma saattoi rynnätä niin pitkälle kuin naru riitti ja alkaa sen jälkeen riehumaan. Vastaavasti saattoi käydä myös niin että koira yritti juurtua istuaaltaan maahan kiinni eikä meinnannut liikkua senttiäkään. Ihminen voi kuvitella että totta kai nyt koira tietää miten hihnassa kuljetaan. Mutta mistä ihmeestä koira sen tietäisi? Pitää mennä koiran pään sisälle. Pentu ei edes ymmärrä mikä panta on ja miksi se häiritsee kaulassa. Saati sitten että siihen liitetään naru ja ihmiset lähtevät marssimaan jonnekin suuntaan ulkona. Jo yksinään se ulkomaailma on täynnä ihmeellistä ja kummallista. Kaiken kuultavan, haistettavan, maistettavan ja katsottavan lisäksi ihmiset mölisevät jotakin kielellä jota et ymmärrä. Käskyjä? Koiranpennulla on siinä vaiheessa jo parempaa tekemistä kuten tutustua kävyn pureskeluun.

Pentupanta ja murhaavalla ilmeellä maustettu täysikasvuinen mäyräkoira. 
Hihnassa kävely on siitä hassu juttu, että jokaisen koiran ja lenkittäjän pitäisi se osata, mutta se tuottaa suhteettoman paljon ongelmia. Kokeile kartoittaa tuttavapiirissäsi kuinka moni on täysin tyytyväinen koiransa käyttäytymiseen eri tilanteissa lenkillä. Väitän että aika harvassa ovat ne jotka sanovat kaiken sujuvan täydellisesti. Mutta onneksi ei kaiken tässä maailmassa pidäkään olla täydellistä varsinkin kun kyseessä elävät olennot. Pääasia on, että lenkillä kaikki sujuisi omistajan, koiran että ulkopuolisten puolesta turvallisesti.

Y-valjaat ja naruhihna.
Päästyämme asiassa eteenpäin ostimme kotimaiset Jokke Y-valjaat. Kasvattajamme varoitteli aikoinaan ettemme liian aikaisin aloita valjaiden käyttöä. Jos koira ei vielä osaa kulkea vetämättä, voivat valjaat painaa vasta kehittyvän rinnan aivan lyttyyn. Siinä vaiheessa meidän mielestä Alma ei enää vetänyt niin paljoa, mutta nyt jälkeen päin voi sanoa että kyllä se veti. Valjaat helpottivat naruhihnan käyttöä. Hihnan lukko jäi koiran selän päälle, kun taas pentupannan kanssa se roikkui aina kaulan alapuolella. Tästä syystä naruhihnakin seikkaili aina koiran tassuissa aina välillä kinttuihin sotkeentuen. Tosin tästä johtuen Alma on edelleenkin taitava tyttö myös itse selvittämään pikkukietoutumiset.


Haaveenani oli, että ostamme fleksin siinä vaiheessa kun kulkeminen naruhihnassa onnistuu täysin vetämättä. Ostimme fleksin viime keväänä, kun Alma oli vuoden. Koira oli juuri alkanut kulkemaan suht järkevätsi naruhihnassa (tosin veti edelleen päivästä ja tuulen suunnasta riippuen) ja vähän mietinkin että miksi haluamme siirtyä fleksiin. Fleksi kuitenkin ostettiin, koska Almalla oli alkanut ilmetä riistavietin heräämistä eikä sitä voinut enää pitää vapaana. Taajamassa pyörätien varressa nuohotessa naruhihna oli vielä täysin käytännöllinen, mutta maalla sen käytöstä ei tullut yhtään mitään. Alun perin ajatus olikin, että kaupungissa käytetään naruhihnaa ja vapaalla taas fleksiä. Kuitenkin siinä kävi loppujen lopuksi niin, että fleksi on nykyään aina käytössä.

Koulutimme Almaa kulkemaan hihnassa periaattella, että jos koira vetää niin ihminen pysähtyy. Matkaa jatketaan, kun koira on omatoimisesti löysännyt hihnan. Tämä kuulostaa niin yksinkertaiselta, mutta on todellisuudessa niin raastavaa. Varsinkin, kun koulutettavana on luupäinen maastonakki ja kouluttajina kaksi helposti tulistuvaa ihmistä. Kyllä siinä riitti yhteen vuoteen niin paljon hermoromahduksia ja parisen kappaletta raikuvaa riitaa ihmisten välillä ennen kuin mäyräkoira suvaitsi näyttää yhteistyön merkkejä. Se lopullinen ratkaiseva asia taisi olla koiran kypsyminen ja pari viikkoa vietetty loma koirahoitajilla. Emäntä ja isäntä lähtivät reissuun jättäen jälkeensä tiukat kirjalliset ohjeet ja peläten silti koiran muuttuvan poissaoloaikana täysin riiviöksi. Omistajista pidetyn loman jälkeen Alma osasi kuitenkin kulkea hihnassa niin nätisti että oksat pois! Ehkäpä teki myös hyvää nollata molemmin puolin.

Fleksi ja Hurtan puolikuristava panta.
Alma kulkee aina lenkkeilijän vasemmalla puolella tien laidassa. Mäyräkoira ei saa kulkea ihmisen takana. ;) Kun Alma oli oppinut kulkemaan vetämättä, aloitti se selän takana nyyväily-vaiheen. Koko lenkki saatettiin kulkea niin, että mäyräkoira haisteli, maisteli, merkkaili ja tepsutti ihmisen selän takana. Emäntä teki tälle stopin ilmoittamalla, että koiran kuuluu kulkea ihmisen edessä. Eihän siitä tule mitään kun koko ajan pitäisi joko ihmisen kulkea takaperin tai vastaavasti antaa koiran puuhata selän takana aivan mitä sattuu. Voi kuulostaa karulta, mutta me teimme yksinkertaisesti niin että koiran ollessa vierellä laitoimme fleksin lukkoon ja marssimme menemään. Almalla ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin tepsuttaa vierellä tai ottaa pikkaisen matkaa ihmisen edelle. Kun se meni noin reilun metrin päähän edelle ja tepsutti näin ihmisen mielestä ihannekohdassa sille huikittiin kehuja. Jos Alma pysähtyi jonkun hajun kohdalle, pysähtyi ihminen sen rinnalle ja sitten taas jatkettiin yhtä matkaa eteen päin. Aluksi Alma yritti vastustaa ja lyödä jarruja pohjaan, mutta kun ei ollut muuta vaihtoehtoa niin sen oli seurattava rinnalla.

Pannan metalliplätkä, josta selviää omistajien puhelinnumerot.
Nykyisin meillä sujuu lenkkeily siis alkua lainatakseni suhteellisen nätisti. :) Alma lenkkeilee mielellään ja iloisesti. Metsästysharjoittelun ja uimisen myötä se on siitä harvinainen mäyräkoira, että sää kuin sää kelpaa. Selän takana nyyväily ja vetäminen on voitettu. Fleksiä käyttäessämme pyrimme siihen, että ohjaisimme koiraa sanallisesti ja lukituspainiketta joutuisi käyttämään mahdollisimman vähän. Nykyisin Alma vetää fleksissä, jos a) olemme kotipihassa joka nykyisin Alman mielestä tarkoittaa loistavaa leikkiaikaa b) Almalle iskee vaellusmoodi ja se töpsöttää ajatuksissaan liian kovaa c) selän takana tulee koira ja Alma alkaa hermoilemaan d) olemme koirapuiston pienellä hiekkaparkkiksella menossa puistoon. Jos Alma töpsöttää koko fleksin narun pihalle ja naru töppää, ihminen pysähtyy. Sitten Alman on viipymättä tultava koko matka takaisin ihmisen jalkoihin ja matkaa jatketaan, kun lupa tulee. Tämä on toiminut. Välillä on tietysti päiviä, kun ei menekään niin hyvin ja sitten on taas niitä kun menee paremmin kuin hyvin. Toisten koirien ohitus sujuu hyvin. Myöskään pihassa haukkuvat koirat eivät haittaa. Eniten tällä hetkellä haittaa pimeä. Almalla on tietyt paikat heti kodin lähellä joissa se aina pimeän laskeuduttua säpsyy ja sekoilee. Näistä yritetään harjoitella positiivisen keinoin pois.

Yksi tärkeä käsky mitä olemme harjoitelleen pennusta lähtien on SEIS. Se tarkoittaa sitä, että Alma pysähtyy niille jaloilleen siihen paikkaan ja jää seisomaan siihen. Alun perin ajatuksena oli, että se on kätevää erityisesti näyttelyissä. Nykyisin se tuntuu mahdolliselta hengen pelastajalta. Toivon ettei koskaan tule sitä tilannetta, että näen Alman olevan juoksemassa esimerkiksi auton alle. Mutta jos näin käy niin toivon että SEIS-käsky olisi iskostunut niin lujaa koiran mieleen, että se voisi pelastaa sen. Komentoa käytetään aina, kun pysähdytään ennen tien ylitystä. Sitä pitäisi muistaa käyttää edelleen ihan odottamattomissakin paikoissa, mutta se aina vähän jää.

Jos meikäläiseltä mitään kysytään niin mieluusti kirmailisin ihan "luomuna" ja vapaana!

Näin meillä! Jos jokin kohta jäi askaruttamaan, niin kommentoi rohkeasti! Miten muilla sujuu koiran kanssa lenkkeily?

maanantai 5. marraskuuta 2012

Leikkii Aaman kanssa

Kummityttömme on kolme kuukautta vanhempi kuin Alma. Siksipä meillä on ollut todella hyvä tilaisuus opettaa Alma kunnialliseksi koirakansalaiseksi siinä kuinka pienten lasten kanssa tulee käyttäytyä. Alkuvaiheen pepun haistelusta ollaan tultu pitkän matkaa.


Tässä tiiraillaan pihalle viime viikonloppuna. Miettivätköhän yhdessä, että tylsää kun lumi suli pois. ;) Onneksi sisällä pystyi leikkimään palloleikkejä. Kummityttö osaa jo itse heittää palloa koiralle ja sen jälkeen topakasti komentaa "Aama iiti!". Palloja onneksi riittää. Niitä on kertynyt Epun lelukorin syvyyksiin ainakin parikymmentä. Tytön mieltä kiehtoo koiran kevytmetallihäkki. Pienenpänä piti vahtia ettei neidin sormet jää väliin, koska luukkua piti itse avata ja sulkea uudestaan ja uudestaan. Koira seurasi aluksi hölmistyneenä vieressä ennen kuin totesi ettei kai tässä ole mitään tekemistä hänen kanssaan. Tällä hetkellä häkin ovi pitää pitää salvassa, koska muuten eräs pieni prinsessa olisi ollut menossa sinne "Aaman kanssa". Päästyämme viikonlopun vietosta kotiin huomasimme kuitenkin että jossain vaiheessa salpa oli jäänyt auki. Alman pesästä löytyi puolentusinaa palloa.

torstai 1. marraskuuta 2012

Elämää suurempi ihme

Mäyräkoira on löytänyt vertaisensa. Meillä on muovinen vinkulelu, jota Alma ei saa rikki! Emäntä on jopa uskaltanut jättää sen työpäivän (8h) ajaksi mäyräkoiran huviksi ja se on silti ehjä! Yleensä Almalla on ilman valvontaa hupina luita, purumöklöjä ja köysileluja. Kaikki helposti tuhoutuva on ollut syömis-/tukehtumisvaaran takia pois kuvioista pitkän yksin olon ajan.

Tässä se on:
KONG Squeezz Bone
Emäntä oli skeptinen isännän tuodessa Almalle (taas) uuden lelun, mutta yllättyi positiivisesti. Vinkulelu on kestänyt jo kuukauden päivät ja se on kirkas ennätys. Jatkossa lelua pitää pistää välillä jemmaan, että se säilyttää viehätyksensä. Aivan satavarmaa ei kuitenkaan ole kestäisikö tämä mäykkypennun tuhovimman. 


Ainut outo juttu oli, että lelua ei meinannut löytyä suomalaisten lemmikkinettikauppojen tarjonnasta. Mäyräkoiran omistaja luulisi että vihdoinkin kun löytyy tällainen ihme niin se olisi jokaisen myymälän parrasvaloissa liput liehuen. Lelun ei myöskään luulisi olevan kovin vanha tuote, koska me ostimme sen ihan hiljan ja emme ole aiemmin siihen törmänneet. Emäntä pohti jo onko tämä kiinalainen piraatti (päällä lukee isolla KONG) ennen kuin löysi sen ulkomaalaisista nettikaupoista. ;)



Mörkö-Almaa odottaa tässä kuussa ihka eka kerta oikealla nyppijällä! Jänskää siis luvassa.