lauantai 22. syyskuuta 2012

Pinkki ufo

Meillä täällä tuli kiva uudistus tänä vuonna yhteen eläinkauppaketjuun. He vuokraavat paria erilaista aktivointipeliä kahden euron vuorokausihintaan. Emäntä kävi hakemassa tälle viikonloppua lähimmästä liikkeestä heidän ainoan vuokrapelinsä. Ensi kerralla käydään katsomassa toisen liikkeen vuokratarjonta. Meillä on siis vuokralla tämän viikonlopun ajan tällainen:


Peli on Nina Ottosonin ja vaikeusaste 1. Arvasin että ei tämä kovin vaikea ole Almalle, mutta pääasiana oli että koira saisi jotain uutta hauskaa tekemistä. Tänään peliä pääsee myös testaamaan noutajasekoitus Eddie, kun otamme pelin kyläreissulle mukaan. Meinasin laittaa loppuun videon Almasta pelin kimpussa, mutta soli liian iso. Sen sijaan saatte uusimman yhteiskuvan Alman ja Edin takalistoista. Tässä olemme lenkillä varmaan syksyn kauneinpana päivänä. Nyt tuolla pihalla on jo oikea syksy päällänsä.


Hyvää viikonloppua kaikille!

perjantai 7. syyskuuta 2012

Täällä ollaan

Emäntä on ollut todella saamaton blogin suhteen. Mutta täällä me ollaan oltu ja käyty säännöllisen epäsäännöllisesti lukemassa muiden kuulumisia! :) Alman elämään kuuluu hyvää. Kesä kului uiden, reissaten ja temmeltäen koirapuistossa sekä uuden sukulaisflikan kanssa. Emäntä hyväksyi viime viikonloppuna, että on virallisesti syksy eikä helteitä koskaan tullut. Kuitenkin heti tämän jälkeen säätiedotus lupaili sunnuntaille hetkellistä lämmönnousua! Ei nyt enää, kun vihdoinkin olin asennoitunut toisin! Alma on päässyt haistelemaan jäniksen laahausjälkiä ja on vaikuttanut todella innostuneelta asiasta. Tarkoituksena olisi ostaa verta ja päästä tekemään verijälkiä, mutta metsästyskausi mietityttää. Pitää vielä kysellä ja pohtia. Nyt viikonloppuna Almalle olisi tarkoitus päästä kokeilemaan ekaa kertaa tutkapantaa ja tyttö pääsee nuuskimaan peuraa. Isäntä kävi ostamassa hälyliivin, mutta pieninkin oli liian iso. :3 Onneksi sen saa pienellä fiksauksella mäyräkoirasopivaksi. Tässä pari kuvaa Almasta ja Donnasta. Donna on siis tämä uusi sukulaisflikka. Jos joskus olen miettinyt toisen rotuista koiraa Almalle kaveriksi, niin Donna todisti että mäyräkoira tarvitsee toisen mäyräkoiran. En ole ikinä nähnyt sellaista leikkiä, painia ja huliviliä mitä nämä kaksi harrastavat!



Alman pahasilmä Donnalle.


Moon nätti.

Sitten niitä rymykuvia.




Leikin lopuksi voi vaan maata yhdessä maassa ja kolisuttaa hampaita yhteen. Niin mäyräkoiraa!