maanantai 14. maaliskuuta 2011

Alku

Meille on vihdoinkin tulossa oma koira. Rotua on mietitty laidasta laitaan. Meillä on hoitokoirana sekarotuinen noutajapoika, jolla on iso paikka molempien sydämessä, mutta kuitenkaan kultsi tai labbis ei tullut kyseeseen. Ongelmana taisi olla eniten, että kahden eläinrakkaan mielestä mielenkiintoisia koirarotuja oli liikaa. Kuitenkin lopulta päädyttiin pieneen isoon persoonaan, mäyräkoiraan.

Kasvattajan valinta tuntui aluksi salapoliisityöltä. Halusimme terveen koiran ja vastuullisen kasvattajan. SML:n sivut olivat se ensimmäinen lähtökohta. Lisäksi Helena Koskentalon "Koiramaailman jättiläinen" auttoi alkuun. Nuohosin kasvattajien kotisivuja lävitse ja pikkuhiljaa selvisi selkäkuvausten K0-K7 merkitys, käyttö- ja näyttöpuoli sekä sukusiitosprosentti pentueissa. Soitin useille kasvattajille ja kuulostelin kuka voisi olla meille sopivin. Lopulta päädyimme kenneliin, jonka pentue syntyi nyt maaliskuussa. Meille tulee siis toukokuun alussa karkeakarvainen mäyräkoiranarttu.

Blogi seurailee koiramaista arkea ja sitä kuinka pienestä pennusta kasvaa iso pötkö. Blogin nimeksi valikoitui Sesse Koiviston romaanin nimi. Suosittelen ehdottomasti tätä 70-luvulla kirjoitettua "Mäyräkoiran päiväkirjaa" kaikille eläinrakkaille. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti